TaigaMetsä on täällä!

Takaisin alkuun

Padasjoki
14.-19.7.
2010

Opas TaigaMetsään

Kerrotaan, että viisikymmentä vuotta sitten väet ensi kerran kokoontuivat ja yhdessä tuumin liittoutuivat Otavan tähtien alla suureksi Kalevan väeksi. Pyhässä seremoniassa he lupasivat ottaa kantaakseen ja säilyttääkseen tarut ja tarinansa, kisat ja leikkinsä, keksiä uutta ja sopeutua vasten ajan kuluttavaa pyörää.

Nyt kutsu taas käy haltioituneena läpi Suomenmaan jokaisen ilmansuunnan väkiä kokoontumaan, lunastamaan lupauksensa liitosta. Pyhittääkseen tehtävänsä uudestaan on väkien kokoonnuttava erityisen pyhässä metsikössä, joka TaigaMetsänä tunnetaan. On juhlapeijaisten aika.

Hiidet, peikot, jatulit ja menninkäiset, maahiset, tontut ja tietäjät, metsän emännät ja isännät sekä tulevan ajan tuikkivat tähtöset kuulevat mitä on sanottavaksi ja sanovat mitä on kuultavaksi. Kuun ja Auringon loisteessa kertovat he toisilleen tarinansa, jonka jakavat kuin olisivat aina toisiaan lähellä olleet ja sitoutuneet lailla ajatuksen yhteisen.

Kiedotaan tarut ja tarinat, solmitaan yhteen kudelmat ja puretaan mitä on tapahtunut, jotta vielä tapahtumattomat asiat voidaan todeksi tehdä. Käännetään päivät nurinkurin ja levähdetään sammalvuoteelle, metsä peittona tanssitaan unessa ja hiljennytään, herätään uuteen päivään.

Tervetuloa TaigaMetsään!

Kalevan Nuorten Liitto 2009  |  Some of the original images © commons.wikimedia.org contributors, and licensed under a Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported License